Heippa taas! Tän päivänen postaus ei oo mitenkään kovin ilonen... Puol vuotta sitten olin ihan normaalisti menossa compat-tunnille (jos joku ei tiedä, niin se on jumppaa, jossa hakataan ja potkitaan ilmaa, treenataan jalkoja ja keskivartaloa ja nostetaan sykettä). Tunnista ehti mennä noin 15 minuuttia, kun jalka yht'äkkiä petti alta ja kaaduin maahan. Pikku hetken kipu oli tosi kova, mut heti kun sain polveen kylmää ei enää paljon sattunu. Aattelin, että selvisin vaan jollain lihas-revähdyksellä..
Seuraavana päivänä menin kuitenki käymään lääkärillä ja magneettikuvauksessa. Sieltähän se sitten selvis, oikeen polven eturistiside oli täysin rikki. Nice.. Mulle tuli kauhee paniikki ja aattelin, etten enää koskaa pysty urheilemaan kunnolla.
Samantien otin yhteyttä Helsinkiin Ortonille ja kyselin leikkausaikaa. Leikkaukseen ois ilmeisesti päässy vaikka heti, mutta pahimman turvotuksen piti antaa laskeutua. Jalalla piti myös opetella kävelemään normaalisti ennen kuin leikkaus tehtiin, mikä kuulosti musta aika oudolta... No juhannus ja muut alkukesän hetket mentiin rikkinäisellä polvella, kunnes juhannuksen jälkeen vihdoin koitti leikkaus.
Leikkaus ei sinällään ollu iso juttu; selkä-ydinpuudutus riitti ja leikkaus kesti vajaan pari tuntia. Mun oli tarkotus päästä jo samana iltana kotiin, mutta lääkkeet sun muut sairaalajutut pyörrytti mua vielä aika paljonki, joten oli parempi jäädä yöksi sinne sairaalaan.
Eka viikko leikkauksen jälkeen meni lähes täysin lepäillessä, mutta pikkuhiljaa sain alottaa pikku-treenit (reiden jännittämistä makuuasennossa, hurjaa!). Kepit mulla oli pari viikkoa ja sen jälkeen alkoki taas kävelyyn totuttelu. Erilaiset kuntoutus-ohjelmat jatku kuutisen viikkoa.
Nyt on kulunu siis viitisen kuukautta leikkauksesta. Mitään rajua pelaamista (sählyä, jalkapalloa..) ei vielä saa pelailla, MUTTA ONNEKS oon saanu palata takasin ryhmäliikuntatunneille ja salille. Vieläkin välillä polvi kipeytyy, enkä täysin luota siihen, mutta parantuminen on menny yllättävän hyvin.
Nyt vaan toivotaan, että uusi ristiside kestää (vai pitäskö ennemmin toivoa teatterityylii, että "break your leg"...). Vaikka kokemus olikin varsinkin alussa tuskanen, osaanpahan jälleen kerran arvostaa terveyttä entistä enemmän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti